
Hei, ja tervetuloa. Jos et vielä tiedä, niin olet saapunut Varpuseen, virtuaaliseen tuonti- ja myyntitalliin. Varpusen ylläpitäjänä toimin minä, Kamik.
Varpunen on pyörähtänyt käyntiin vuoden 2009 kesäkuussa, tarkemmin sanottuna 04.06. Tallirakennukset sijaitsevat maineen päivineen Etelä-Suomessa, Hiiruna nimisellä paikkakunnalla. Tallipihaa ympäröi keskikokoinen havumetsä, jonka siimeksessä on mukava tehdä erilaisia maastoratsastusretkiä.
Tallirakennuksia meillä on kaksi kappaletta, yksi myytäville tuonneille ja yksi muiden antamille myytäville hevosille. Ensin mainitussa tallipaikkoja on yhteensä kuusi ja toisessa taasen kahdeksan. Tarpeen tullen hevosia voidaan majoittaa myös pihattoihin, joita löytyy kaksi kappaletta.
Toimintaamme kuuluu jatkuva hevosten tuonti ulkomailta. Nämä tuonnit myydään eteenpäin muille talleille. Ulkomailta tuodut hevoset ovat yleensä rodultaan näitä yleisempiä, kuten esimerkiksi arabialaisia täysiverisiä tai shetlanninponeja, mutta kävijöillä on oikeus toivoa tietynrotuisia hevosia. Nämä toivomukset pyrin aina ottamaan huomioon. Voit jättää oman toiveesi Toiminta-osiossa olevan linkin kautta.
Tuontien lisäksi otamme myyntiin myös muiden virtuaalihevosia. Tarkempaa informaatiota asioista löydät selailemalla linkkejä, mutta älä unohda tutustua hevosiimme.
Terveisin, Kamik (VRL-1402, PZT)
Kirjoitathan myös vieraskirjaamme ja käyt katsomassa sisartalliamme Astrumia.
Päivitetty viimeksi: 07.06.2009
MUITA MYYNTI- TAI TUONTITALLEJA
» Chefe's Myyntitalli
» Vaalea Kuiskaus